Kirjoittaja: Anu Riikonen
Suomessa ei ole tapana injektoida puita tautien ja tuholaisten torjunta-aineilla, antibiooteilla tai muillakaan kemikaaleilla. USAssa tämä on melko yleistä, esimerkiksi hollanninjalavatautia valkojalavalla ehkäistään fungisidi-injektioilla. Mahtaako se vahingoittaa puita?
Valkojalava (Ulmus americana) on vähintään yhtä ikoninen kaupunkipuu kuin vuorijalava on meillä. Hollanninjalavataudin ehkäisemiseksi ja kurissa pitämiseksi jalavia on injektoitu jo pitkään – jalavantautiepidemia johti 1940-luvulla USA:ssa tämän jo aiemmin tunnetun menetelmän uuteen nousuun. Menetelmää käytetään paljon torjunta-aineiden ja ravinteiden injektointiin mm. hedelmäpuilla.
Yleisimmin kaupallisesti käytetyissä runkoinjektiomenetelmissä runkoon tehdyn reiän kautta ajetaan paineistettu neste puun johtosolukkojen sisään. Se jatkaa siellä matkaansa puun eri osiin. On myös uudempia menetelmiä, joissa runkoon työnnetään vain pieni neula, ja puun oma nestevirtaus nostaa kemikaalin sen kautta mukaansa.
Tutkimus pitkäaikaisvaikutuksista
Yhdysvalloista löytyy nyt suuria, vanhoja valkojalavia, joita on injektoitu säännöllisesti vuosikymmeniä hollanninjalavataudin torjumiseksi. Injektio tehdään puun tyvelle, lähes juurenniskaan, yleensä joka toinen vuosi.
Injektiolaitteet ovat kehittyneet pienemmiksi ja injektio tehdään nykyään usein muutaman millin reikään ja vain muutaman sentin syvyyteen. Aiemmin yleisemmät laitteet tekivät 3-10 mm halkaisijaltaan olevia reikiä, jotka ovat syvyydeltään noin kymmenestä sentistä muutamaan senttiin. Paineistettu torjuta-aineliuos saatiin tätä kautta puuhun.
Tutkimukseen valittiin kuudesta osavaltiosta noin 90 puuta, joita oli injektoitu vähintään viimeiset 30 vuotta. Verranteeksi valittiin puita, joita oli injektoitu muutamia kertoja, ja puita joita ei oltu injektoitu lainkaan. Säännöllisesti injektoitujen puiden rungon läpimitta oli keskimäärin 109 ja muiden 102 senttiä.
Puista tehtiin injektiokohdan korkeudelta Picus-tomografiat (äänen- ja sähkönjohtavuus). Niiden tuloksista analysoitiin lahon esiintyvyyttä ja sen suhdetta puun injektiohistoriaan.
Tutkituista puista vain 63 todettiin lahoiksi ja keskimäärin niiden rungon poikkipinta-alasta noin 40% oli lahoa. Säännöllisesti injektoiduista puista lahoa oli 31%:ssa ja muista 29%:ssa; ero on niin pieni, ettei se osoita injektioiden johtavan lahoon. Lahon määrä riippui eniten puun koosta. Injektoiduissa puissa laho oli levinnyt hieman laajemmalle rungon poikkileikkauksessa (43% vs. 35%), mutta tämäkään ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä.
Tulosten tulkinta haastavaa
Tutkitut injektoidut puut olivat hieman suurempia kuin injektoimattomat. Tutkijat arvelivat, että suuria, arvokkaita ja näyttäviä puita injektoidaan useammin kuin nuorempia, ja injektio lisäksi lisää puun säästymisen ja jatkokasvun todennäköisyyttä.
Se, että injektoiduissa puissa oli lahoa hieman laajemmin, saattaakin selittyä puiden isommalla koolla. Toisaalta voisi arvella, että nimenomaan lahottomia, terveitä puita on ryhdytty suojelemaan melko arvokkailla injektioilla.
Piikitettävää riittää
Valkojalava on pitkäikäisenä puuna puuainekseltaan tunnetusti suhteellisen lahonkestävää. Injektioilla ei näytä olevan juuri valkojalavan lahovikoja lisäävää vaikutusta, ja tästä näkökulmasta injektiot ovat hyvä työkalu jäljellä olevien jalavien säilyttämiseen. USAssa on perinteisesti suhtauduttu pestisideihin ja muihinkin kemikaaleihin varsin huolettomasti.
Kun lisäksi tekniikka on kehittynyt vähemmän invasiivisia ja pienempiä vauriota tuottavia injektiomenetelmiä kohti, menetelmä varmasti säilyy amerikkalaisten arboristien työkalupakissa. Esimerkiksi saarnenjalosoukolle on vastaava torjuntamenetelmä.
Tarkasteltu tutkimus: Brazee, N. J., & Marra, R. E. (2020). Incidence of Internal Decay in American Elms (Ulmus americana) Under Regular Fungicide Injection to Manage Dutch Elm Disease. Arboriculture & Urban Forestry, 46(1).