FTCC24 kokosi Loviisaan arboristeja ympäri Eurooppaa

Puukiipeilyn SM-kilpailuja oli toteuttamassa 45 vapaaehtoista ja 16 yritystä. Tapahtuman eteen nähty vaiva palkittiin mahtavalla kokemuksella ja uusilla tuttavuuksilla.

Teksti: Juha Alasaarela
Kuvat: Per-Oskar Joenpelto

Puukiipeilyn suomenmestaruutta tavoiteltiin tänä vuonna Loviisassa Tamminiemen satavuotiaissa puissa. Tapahtuma houkutteli kilpailijoita ja talkoolaisia ulkomaita myöten aina Virosta, Latviasta ja Espanjasta saakka. Kilpailun päätuomari Boel Hammarstrand saapui Ruotsista. Palautteen mukaan kisojen tunnelma oli todella hyvä, mikä lämmitti järjestäjien mieltä suuresti.

Tapahtuma alkoi jo torstaina, kun vapaaehtoiset tuomarit ja talkoolaiset kiersivät puiston hienoja puita ja suunnittelivat kiipeilyratoja. Tehtävärastien tuomarit kokosivat tiiminsä ja rakensivat viisi erilaista kilpailurataa. Illalla saapuneet kilpailijat pääsivät tutustumaan valmiisiin ratoihin ennen kesän ensimmäisten sääskien säestämää varustetarkastusta.

Karsintaan osallistui ennätysmäärä kilpailijoita

Perjantaina keli oli jo aamusta alkaen todella lämmin ja aurinkoinen. Näytteilleasettajat olivat pystyttäneet kojunsa ja sommitelleet koneensa nurmikolle. Tuomarit ohjeistivat tehtävärastien henkilökuntaa.

Jännitys oli suuri, kun ennätysmäärä kilpailijoita valmistautui koitokseen. Mukana oli nyt 36 kilpailijaa, joista 11 kisaili opiskelijoiden sarjassa, 2 naisten ja 23 miesten sarjassa. Suuresta osallistujamäärästä huolimatta tehtävärastit pyörivät pääosin hyvin sujuvasti. Monesti hitaimmat työkiipeily- ja pelastusrastit sujuivat tälläkertaa jopa nopeammin kuin muut rastit, vaikka työkiipeilyssä ei ollut nostokoria käytössä.

Paikalla kävi ruotsinkielinen Yle X3M haastattelemassa päätuomariamme ja kuvaamassa videota. Toimittaja pääsi myöskin kokeilemaan kiipeilyä. Video on nähtävillä ainakin instagramissa @ylex3m (FM i trädklättring). Lisäksi Loviisan sanomat kävi paikalla kuvaamassa ja tekemässä jutun paikallislehteen.

Kuuden aikaan karsinnan tulokset olivat valmiit ja kokoonnuimme katsomaan kannonjyrsintää kisojen kultatukija Dipperfox:in malliin. Dipperfox myöskin lahjoitti kantojyrsimen voittajien käyttöön vuodeksi. Samalla paljastettiin karsintojen parhaat, eli finaaliin päässeet: Hilla Kyrö, Mirja Kiljunen, Jaakko Romu, Nikke Myllyselkä, Uska Maaninka, sekä vierailevista kilpailijoista paras Isaac Carbonell López Espanjasta.

Sen jälkeen sauna oli lämmin ja laiturilta pääsi pulahtamaan virkistävään meriveteen. Lauteilla purettiin päivän suorituksia ja annettiin lämpimien löylyjen helliä lihaksia. Rantagrillin ympärille tiiviiseen rinkiin kokoontui arboristeja. Juuri tällaiset hetket voivat luoda arboristien välille ainutlaatuisia yhteenkuuluvuuden kokemuksia, jotka säilyvät pitkään mielessä.

Finaalipäivä

Lauantai alkoi yhtä lämpimänä ja aurinkoisena kuin perjantai. Yksi finalisti kerrallaan tuli suorittamaan tehtäväänsä. Ensimmäistä kertaa finaalissa oli naisten sarjan Mirja Kiljunen, joka toi hyvää vastusta voittajalle ja monikertaiselle suomenmestarille Hilla Kyrölle. Miesten sarjan voitti moninkertainen suomenmestari Uska Maaninka, toiseksi tuli Jaakko Romu ja kolmanneksi Nikke Myllyselkä.

Opiskelijoiden sarjassa mitalistit määriteltiin karsintatehtävien tuloksista. Parhaat pisteet otti voittaja Kasperi Hongisto, toiseksi tuli Joel Kaisto, ja kolmanneksi ylsi Asko Kontio.

Erityisen hyvästä yksittäisen karsintatehtävän suorituksesta palkittiin tänä vuonna Carlos Andres Amaya Arias Espanjasta. Se tuli heittopainon heitosta.

Kaikki tulokset löydät täältä.

Palkintojenjakotilaisuus keskeytyi pari kertaa todella hurjan sade- ja raekuuron vuoksi. Taustalta kuului myös ukkosen jyrinää. Marmorikuulan kokoiset jäärakeet kimpoilivat maassa ja värjäsivät nurmikon paikoitellen valkoiseksi. Meillä ei kuitenkaan ollut hätää, ilma oli lämmin, ja kaikki onneksi mahtuivat katosten alle suojaan. 

Kuvassa lauantain finalistit Nikke Myllyselkä, Uska Maaninka, Mirja Kiljunen, Hilla Kyrö, Jaakko Romu ja Isaac Carbonell López puiset mitalit kaulassaan.

Tapahtumalla on kilpailua laajempi merkitys

Tyytyväisten osallistujien kiitollisuus kohdistuu ahkeriin vapaaehtoisiin ja ystävällisiin yrityksiin, jotka tukevat meitä ja mahdollistavat tapahtuman järjestämisen. Tässä tapahtumassa onkin jotain sellaista ainutlaatuista, jonka vain osallistujat pystyvät kokemaan, ja jonka eteen ollaan vuosi vuoden jälkeen valmiita panostamaan.

Arboristien tapahtumat kokoavat yhteen ihmisiä, jotka jakavat samoja arvoja puiden tärkeydestä ja monimuotoisuuden vaalimisesta, ja nämä arvot ovat kansainvälisiä. Ulkomaiset vierailijat tuovat  meille uusia tekniikoita ja näkökulmia puidenhoitoon, ja vievät mukanaan meidän käyttämiä tekniikoita ja näkökulmia.

Kilpailumuotoon puettu kokoontuminen sisältää syvempiä merkityksiä koko arboristien ammattikunnan kehittymiseen turvallisten puunhoitotekniikoiden käytössä, sekä tietotaidon kehittymisessä. Yhteistyö, hyvän yhteishengen vaaliminen, kansainvälisyys, kollegoiden tuki ja arvostaminen ovat nekin lopulta meidän kaikkien yhteinen etu pyrkiessämme nostamaan arvojamme ja ajatuksiamme yhteiskunnassa laajemmin esille.


Katso videotarinoita Instagramissa Loviisa FTCC24.
Muita kisoihin liittyviä postauksia Facebookissa Puukiipeilyn SM-kilpailut.


Tule jo nyt mukaan rakentamaan ja tukemaan ensivuoden kisoja!
Ota yhteyttä: tapahtumat@suomenpuunhoidonyhdistys.fi


Kiitos kisojen tukijoille:

Dipperfox
Puunkaatopalvelu O&L Oy
Puukaatuu.fi
Several Oy
Husqvarna
Band of Branchers
Milwaukee
Scannable
Puskapojat Oy
Haveno Oy
Arboristipalvelu Lehtoranta Oy
Taimisto Huutokoski Oy
Ammattiopisto Livia
Puunhoidon kumppanit Oy
Arboristikilta Oy
Puurevoluutio

SPY järjestää ISA:n TRAQ Tree Risk Assessment Qualification kurssin ja kokeen Turussa 7.-9.4.2025. Lisäksi 10.4.2025 järjestetään...

Lue lisää

Vanhoista puista veteraaneiksi: keinoja vanhojen puiden säilyttämiseen Tervetuloa Suomen Puunhoidon Yhdistys SPY ry:n järjestämään 28. Puunhoidon...

Lue lisää

Yhdistyksen perinteinen kääpäretki suuntautuu tänä syksynä Helsingin idän kartanopuistoihin. Vierailemme retken aikana ainakin Tullisaaren kartanopuistossa, mutta...

Lue lisää